Suomeksi
VVS Föreningen i Finland rf (VSF)
VVS Föreningen i Finland rf on perustettu vuonna 1936 ja sen pääasiallinen tehtävä on toimia Suomen lvi-teknisen kehityksen hyväksi. Sääntöjensä mukaisesti sen tulee edistää jäsentensä teknistä kiinnostusta ja koulutusta esitelmien, tutustumiskäyntien ja kurssien avulla. VSF, Sisäilmayhditys ry, Suomen LVI-Liitto, SuLVI ry ja LIVI edustavat Suomea FINVAC -nimisen yhteistyöelimen kautta pohjoismaisessa LVI-liitossa, SCANVACissa ja alan eurooppalaisessa liitossa Rehvassa. Pohjoismaiseen yhteistyöhön osallistuvilla järjestöillä on yhteensä yli 20 000 henkilöjäsentä. Lisääntyvä kansainvälisyys, myös lvi-alalla, tekee yhteyksistä ulkomaille yhä tärkeämpiä. VVS Föreningen i Finland rf:llä on n. 650 jäsentä, jotka kuuluvat johonkin paikallisyhdistykseen, jotka sijaitsevat Helsingissä, Pohjois-Pohjanmaalla, Vaasassa, Läntisellä Uudellamaalla ja Itäisellä Uudellamaalla. Paikallisyhdistykset järjestävät paikallisia tapahtumia ja tuo näin yhdistystoiminnan yksittäisten jäsentensä ulottuville ja pitkiltä matkoilta säästytään. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan valita alalla toimiva henkilö. Juniorijäseneksi voidaan valita henkilö, joka opiskelee teknisessä oppilaitoksessa.
VVS Värme- och Sanitetsteknikern
VVS Föreningen i Finland rf julkaisee omaa ammattilehteä, VVS Värme- och sanitetsteknikern, jonka yhdistyksen jäsenet saavat jäsenetuna, mutta joka on myös tilattavissa. Lehti on ainut Suomessa ruotsinkielellä ilmestyvä lvi-alan ammattilehti. Lehden painos on 2 300 kpl ja se ilmestyy viisi kerta vuodessa.
Lataa Mediakortti 2010 tästä
Yhteystiedot
VVS Föreningen i Finland rf
Sitratori 5
FIN-00420 Helsinki
Toiminnanjohtaja Siru Lönnqvist
Puh. 09-5665 095
Fax. 09-5665 093
Den här e-postadressen är skyddad från spamrobotar, du måste ha Javascript aktiverat för att visa den

